Leipä Tampereella

Leipä Tampereella -verkkonäyttely on osa yhteispohjoismaista Norsam: Bröd i Norden –hanketta, missä kuuden eri maan museot tarkastelevat leipää osana omaa kulttuuriaan. Lue lisää

Rievä

Tampere on aikojen saatossa saanut lisänimen ”Rieväkylä”, mikä kertoo paikallisen perinneleivän vahvasta asemasta. Mutta kuuluuko rievä edelleen tamperelaisen ruokapöytään, vai onko se enää pelkkä tuulahdus menneestä? Milloin ja miten rievää nautitaan? Kuuluuko se johonkin tiettyyn tilanteeseen? Kuuluuko rievä leikata jollain tietyllä tavalla? Muun muassa näihin kysymyksiin haimme tamperelaisilta vastauksia.

Eväät

Leipä on perinteisesti ollut keskeinen osa suomalaista eväskulttuuria. Eväitä on nautittu työpaikoilla, koulussa, retkillä ja erilaisissa tapahtumissa. Pikaruokakulttuuri ja uudet ruokailutottumukset ovat järkyttäneet perinteisen leivästä rakennetun evään asemaa. Vai ovatko sittenkään? Minkälainen on ihanne-eväs, mitä siihen kuuluu? Tehdäänkö nykyään perinteisiä eväitä, entä missä niitä nautitaan? Seuraavassa videossa tamperelaiset kertovat omia näkemyksiään eväistä.

Leipä Tampereella

Leipä Tampereella -verkkonäyttely on osa yhteispohjoismaista Norsam: Bröd i Norden –hanketta, missä kuuden eri maan museot tarkastelevat leipää osana omaa kulttuuriaan. Jokainen museo on tuottanut aiheesta digitaalisen kertomuksen. Hankkeessa on mukana museoita Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista ja Virosta. Muiden museoiden leipätarinat löytyvät norjalaisen Maihaugenin museoiden internet-sivuilta osoitteesta www.maihaugen.no/no/Samtidsdokumentasjon/Norden-Norsam/

Museokeskus Vapriikki ja Työväenmuseo Werstas tuottivat hankkeessa yhteisen digitaalisen kertomuksen, jossa teemana on tamperelainen leipäkulttuuri ennen ja nyt. Museot jalkautuivat Tampereen kaduille marras-joulukuussa 2009 ja haastattelivat paikallisia ihmisiä heidän suhteestaan leipään. Videohaastatteluissa kaupunkilaiset kertovat muistojaan ja näkemyksiään tamperelaisesta perinneleivästä, rievästä sekä pohtivat leivän asemaa ja merkitystä osana eväskulttuuria ennen ja nyt.

Jos haluat, voit jakaa omat leipämuistosi ja -kuvasi Tampereen museoiden sosiaalisessa mediassa, Solmussa: http://www.museosolmu.fi/solmut/leipa-tampereella

In English