Näyttävä ja kattava teos vaikeista vuosista

Tampere 1918 oli vuoden 2008 Tieto-Finlandia-ehdokas.


"Tampere 1918 on Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksen ja Tampereen kaupungin museotoimen yhteistyön vakuuttava tulos. Kirja on visuaalisesti vaikuttava, tasapainoinen ja monipuolinen kuvaus sisällissodan tapahtumista Tampereella. Sodan vaiheet taustoitetaan huolellisesti ja kuvataan paitsi taistelevien osapuolten myös siviilien kannalta. Teos täsmentää kuvaa sisällissodasta vankan lähdeaineiston pohjalta. Myös sisällissodan jälkeinen aika tamperelaisten elämässä on huomioitu.Tampere 1918 liittyy samannimiseen näyttelyyn ja sisältää osin aikaisemmin julkaisematonta kuva-aineistoa. Teos on kauttaaltaan hyvin kirjoitettu. Tyylikäs ulkoasu ansaitsee erityiskiitoksen. Tekstien ja kuvien soljuvuus tuo 90 vuoden takaiset tapahtumat lukijan lähelle, puhuttelevalla tavalla." (Tieto-Finlandia raadin perustelut 4.11.2008)

"Tampere 1918-kirja käy loistoesimerkiksi yhdistelemänä kunnon tutkimusta ja silmiä hivelevää kuvallista työtä." "Lukija saa käsityksen sekä Tamperetta puolustavan punakaartin että sitä valtaavan valkokaartin näkökulmasta, ja sota nähdään myös siviilien silmin." "Kirjan kuvitus on järkyttävän hyvä ja selkeät kartat nostavat sotahistoriallista kiinnostavuutta." (Veli-Pekka Leppänen, Helsingin Sanomat 1.7.2008)

Tampere oli sisällissodan tärkein kaupunki, jossa kevään 1918 suurtaistelussa ratkaistiin sodan lopputulos. Miten ja miksi kaupunki joutui suurtaistelun näyttämöksi ja miten sodasta selvittiin? Tampere 1918 on kattava teos näistä yhä vaikeista teemoista. Kirja luotaa Tampereen kehitystä teollisuus- ja varuskuntakaupungista taisteluiden melskeeseen ja sodan jälkeisten vuosien jälleenrakennukseen. Kirja tuo myös esille vuoden 1918 sotaan liittyvät eri näkökulmat ja käsitykset. Kirjan runsas, monipuolinen ja osin ennen näkemätön kuvitus on pääosin peräisin Vapriikin kuva-arkistosta.

Historiallisten kuvien rinnalla eloon heräävät 90 vuotta sitten kaupungin kaduilta ja taistelupaikoilta kerätyt ainutlaatuiset esineet. Kirjoittajakunta koostuu Tampereen yliopiston tutkijoista, jotka ovat syvällisesti perehtyneet sisällissodan tapahtumiin ja problematiikkaan.

Toimitus: Tuomas Hoppu ja julkaisutyöryhmä

Julkaisutyöryhmä:
Pertti Haapala, Tuomas Hoppu (Tampereen yliopisto, historiatieteen ja filosofian laitos)
Kimmo Antila, Minna Honkasalo, Mari Lind, Antti Liuttunen, Marjo-Riitta Saloniemi (Vapriikki)

Kirjoittajat:
Pertti Haapala, FT, professori
Tuomas Hoppu, FT, tutkija
Mervi Kaarninen, FT, dosentti
Sami Suodenjoki, FM, tutkija
Marko Tikka, FT, dosentti

Esinekuvat: Marika Tamminen

Graafinen suunnittelu ja toteutus: Kaarina Marttila

Painotyö: Saarijärven Offset Oy

ISSN: 1237-5276
ISBN: 978-951-609-369-0

Tampereen museoiden julkaisuja 100.
Tampere 2008.
2.painos.

Tampere 1918 -kirja

288 sivua, 302 valokuvaa, joista monta aiemmin julkaisematonta.

Kirja ilmestyi 24.4.2008
Kirjan ovh. 34 €.

Kirjaa myy ja tilauksia ottaa vastaan:

Vapriikki, museokauppa Vinssi
PL 487
33101 Tampere
museokauppa.vinssi@tampere.fi
puhelin (03) 5656 6772
faksi (03) 5656 6839